perjantai 18. joulukuuta 2009

Uunituore artesaani


Jaiks!
2,5 vuotta enemmän tai vähemmän ahkeraa pakerrusta ja tässä se nyt olisi!
Ei ahdista (enää), koska koulu jatkuu 4. tammikuuta samassa paikassa, mutta eri linjalla eli eri kujeita (sekä selityksiä) tiedossa jonkin aikaa.

Yllättävän nätti artesaanineula sekä pakkasessa hivenen kärsinyt valkoinen ruusu.
Neula näyttää hivenen linnulta, vaikka oikeasti siinä taitaa olla käsi.

Koulukaverilta muistoksi saatu, itsetehty kaarnasydän.


Viimeviikkoisia pipareita

Tarkoitus oli porukalla leipoa pervoja pipareita, jotta pojat osallistuisivat muuhunkin kuin syömiseen.
Pahimmat versiot sensuroitiin, mutta tässä muutamia..
Luomu- & silikonitissit

Luovan ja vapaan koristelukilpailun Myy

Hämähäkkilintu
Normaali possu sekä ajankohtainen kinkkuköhäversio.

torstai 17. joulukuuta 2009

Lampaita etsimässä 11/12/09 ja 12/12/09

Viisi lammasta olivat lähteneet karkuteille ja ystävällisinä nakkeina päädyimme perjantaina rämpimään Perniön metsiin huutelemaan bääbäätä ja bongailemaan papanoita.
Onneksi lampaat löytyivät naapurista hyvässä kunnossa.
Tapauksesta voi lukea lisää Perniön lehdestä tai Salon Seudun Sanomista.

Lauantaina etsimme kahta lammasta 12 hehtaarin saaresta Dragsfjärdistä.
Toisen sentään näimme, toista emme ollenkaan.
Onneksi seuraavana päivänä lampaat saatiin pois saaresta ja me olimme kaukana..

Siri oli nättinä ja edustavana kuten aina.
Tosin pitää hiukan söpistelläkin, josko kuvaaja antaisi taas vaikka mandariinin paloja, mums.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Teollista kudontaa Hämeenlinnassa

Eilen ja tänään olimme luokan kanssa Hämeenlinnan Tekstiiliverstaalla kutomassa teollisilla kangaspuilla itse suunniteltuja kankaita.
Reikäkortille naputeltiin reiät oikeisiin kohtiin, jotta kone tietäisi, mitä pitäisi kutoa.
Loimilankojen värikavalkadia.
Teollisuuspuiden takapuolta, loimilankoja ja niiden vahteja.
Jos loimilanka katkeaa tai löysentyy liikaa, vahti putoaa ja ilmoittaa koneen käyttäjälle tapahtumasta.
Tiheys on aika hurja...

Hymskäkangasta 0,5 metriä oranssina versiona.
Saa nähdä, mihin se päätyy.
Samaa villalankaa sekä kuteina että loimena, loimessa mustana ja kuteina oranssina sekä mustana.


Muunneltua vohvelia tuli lähes kaksi metriä.
Tästä tulee joko pipoja yms. tai peittoviltti.
Loimena musta puuvillalanka, kuteina pinkki puuvillalanka, tummanharmaa villalanka sekä vaaleanharmaa, paksu villalanka.
Eli jonkinasteinen huovutus saattaisi onnistua.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Studia-messut @ Helsinki

Pieni linkkilista esitteistä, jotka kaappasin mukaani jatkokoulutusmessuilta joko mielenkiinnosta, kohteliaisuudesta tai kynän/karkin/tms. takia.

Studentum
Mikä sinusta tulee isona? Löydä unelmakoulutuksesi -hakukone.

EF
Kansainväliset kielikoulut

Cultural care
Au Pauriksi USA:han

LVI-ala
LVI-insinööri; lämpöä, vettä, ilmaa ja fiksuja töitä

Diakonia-ammattikorkeakoulu
Hoitotyö, sosiaaliala, viestintä ja viittomakielentulkki

Savonia ammattikorkeakoulu
Mm. muotoilija

STTKOpiskelijat
Työelämän ABC

Allianssin nuorisovaihto
Töihin ulkomaille? Au Pair, hotellityö, vapaaehtoistyö ja word experience

Hämeen ammattikorkeakoulu
Mm. muotoilu ja ohjaustoiminta

Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Mm. kirjasto- ja tietopalvelu, konservointi, kulttuurituotanto ja muotoilu

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Mm. muotoilu, restaurointi ja viestintä

Koulutuskeskus Salpaus
Mm. tilauspuuseppä, mallin valmistaja, vaatetusala, vaatetusompelija, kultaseppä, kaivertaja, metallikalusteartesaani, kuva-artesaani, videotuotannon media-assistentti, musiikkiteknologi, tarpeistonvalmistaja ja sirkusartisti

SLL
Suomen lukiolaisten liitto

Satakunnan ammattikorkeakoulu
Mm. tradenomi, restonimi, kuvataiteilija ja medianomi

Flow education
Helsingin kauppakorkean valmennuskurssi

Turun ammattikorkeakoulu
Mm. esittävä taide, kirjasto- ja tietopalvelu, kuvataide, muotoilu, musiikki ja viestintä

CIMO
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus

Veripalvelu / Sovinko luovuttajaksi
Punaisen Ristin verenluovutus

Rajavartiolaitos
Rajajääkäri ja erikoisjääkäri

Lahden ammattikorkeakoulu
Mm. muotoilu, viestintä, kuvataide ja musiikki

Mikkelin ammattikorkeakoulu
Mm. kulttuurituottaja, artenomi ja muotoilija

Turun yliopisto
Turun yliopisto ja kauppakorkeakoulu

HEO Mediapaja
Mm. teatteriohjaus, animaatio, käsikirjoitus ja journalismi

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos
Mm. erikoismetalli, aseseppä, restaurointi, vaatetus, lasinpuhallus, taidelasi, korusuunnittelu, muotoilu ja graafinen suunnittelu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Mm. musiikki ja vaatetus

U6
Uusix-verstailla valmistetaan laadukkaita ja persoonallisia pientuotteita pääosin käsityönä.

Laurea-ammattikorkeakoulu
Mm. fysioterapia, hoitotyö ja rikosseuraamus

London metropolitan university

Helsingin avoin yliopisto

tiistai 24. marraskuuta 2009

Pari lukiluki, pari leffaleffaleffa

Olen lukenut hävettävän vähän viime aikoina, mutta vetoan opinnäytetyöhön sekä yleiseen saamattomuuteen sekä keskittymiskyvyttömyyteen.
Ensimmäinen kirja on ikuisuusprojekti, jota luin lähes pari kuukautta.
Toisen kirjan sain kaupanpäällisiksi Turun kirjamessuilta ja jonka luin ikuisuus sitten.
Kirjavaras - Markus Zusak

Kirja Toisen Maailmansodan Saksasta, tytöstä, kirjoista, elämästä.
Yllättävän hyvä, kun ottaa huomioon, etten pidä historiallisista kirjoista.

Tervetuloa Paratiisiin - Kreetta Onkeli

Niitä on ollut kaksi. Ensimmäisen nimi oli Armas. Se vastasi ukonilmalla puhelimeen. Puhelimessa ei ollut Hannu vaan salama, mikä iski Armakseen, joka kaatui lattialle ja kuoli. Paikkakunnalle jäi yksi poliisi, isä.

Lyhyitä novelleja Suomesta.

Viime viikolla olin katsomassa kahta elokuvaa Salon elokuvateatterissa.
(Että tuli ikävä Turun Kinopalatsia ja sen isoja saleja..)

2012
Reilu kaksi tuntia maailmantuhoa.
Ihan katsottava ja pisti taas ajattelemaan kierrättämistä yms., mutta jotkut kohdat olivat turhan epärealistisia.
Esim. jumbojetillä ei ihan noin vain pujotella kaatuvien pilvenpiirtäjien välitse...

New Moon
Hieman parempi kuin Houkutus, joka elokuvana kaatui kirjan hyvyyteen, mutta Uusikuu oli kirjana suht mitäänsanomaton, joten en elokuvalle asettanut oikeastaan mitään odotuksia.
Mukava yllätys kuitenkin mukavalta taholta.

NRJ Fashion Awards @ Kaapelitehdas 19/11/09

NRJ Fashion Awards -tapahtuma on merkittävin Suomessa järjestettävä muotitapahtuma, joka yhden illan aikana kokoaa yhteen tärkeimmät muodin ja designin vaikuttajat. Tänä vuonna muotigaala järjestetään jo viidettä kertaa Helsingin Kaapelitehtaalla torstaina 19.11.2009. NRJ Fashion Awardsiin kutsutaan 1500 muoti- ja designalan vaikuttajaa, median ja yhteistyökumppaneiden edustajia sekä muodin alan kannalta merkittäviä julkisuuden henkilöitä. (Plus minä ja avecini.)

Ikea Design Awardsissa oli tarkoituksena suunnitella Ikealle sohvapöytä.
Finalistit esiteltiin sekä voittajat palkittiin ensimmäiseksi illan aikana.
NRJ Fashion Awardsin aiheena oli tänä vuonna Heroes eli sankarit.
Kilpailijat olivat suunnitelleet kolmiosaisen malliston, jossa yksi asu oli fantasia-asu ja kaksi muuta fantasia-asusta johdettua kaupallista asua.
Valitettavasti en osaa sanoa kaikista, kenen töistä on kyse.

Olga Sjöroosin (tunnettu myös Muodin Huipulle -ohjelmasta) mallisto
Lady Samurai, 3. sija


Näistä asuista pidin.
Pilkettä silmäkulmassa ja jotain erilaista heijastinasujen maailmaan.

Specious Present -mallisto.


The Made of F -mallisto.

Voittajaksi valikoitui Suurin niistä on rakkaus -mallisto.

Awardseissa esiintyi myös Chisu (Antti Tuisku oli kipeä) esittäen kappaleet
Sama nainen
Baden baden
Ikuisuudelta kestävän väliaikatauon jälkeen alkoi Sponsorinäytös.
Kalevala Koru
Dots...
Scotch&Soda
Våga
VeroModa(?)

Ben Sherman
P.S. Sushi on edelleen not so nam.
P.P.S. Campari jatkaa samaa linjaa sushin kanssa.
P.P.P.S. Aikuiset ihmiset eivät osaa käyttäytyä narikkajonossa.
P.P.P.P.S. Naiset eivät osaa käyttäytyä vessassa.
P.P.P.P.P.S. Kiitos vakkariavecille!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Jotain oranssivalkoista

Mallina Harrods-nalle Lontoosta

Raidallinen pipo

Luo 40 silmukkaa, neulo 5 kerrosta 2 oikein 2 nurin.

Neulo kerros oikeaa lisäten kahden silmukan jälkeen yksi uusi silmukka, kierroksen päätteeksi puikolla on 60 silmukkaa.
Neulo 25 kerrosta oikeaa.
(Itse tein 3 kerrosta valkoista, 2 oranssia, 3 valkoista, jne.)
Kavenna:

1. kavennuskierroksella neulo 13 silmukkaa oikein ja silmukat 14 ja 15 yhteen, toista tämä kierros (yht. neljä kertaa).
2. kavennuskierroksella neulo 12 silmukkaa oikein ja silmukat 13 ja 14 yhteen, toista tämä kierros (yht. neljä kertaa).
3. kavennuskierroksella neulo 11 silmukkaa oikein ja silmukat 12 ja 13 yhteen, toista tämä kierros (yht. neljä krtaa).
jatka, kunnes jäljellä on enää neljä silmukkaa, joista vedät langan läpi.


Tupsu:
Leikkaa pahvista kaksi saman kokoista rengasta.
Leikkaa langasta helposti käsiteltävä pätkä.
Laita langapää renkaiden väliin ja renkaat vastakkain.
Kieputa lankaa rengasta ympäri, kunnes keskireikä on ummessa.
Leikkaa varovasti langat katki renkaiden ulkoreunaa myöden.
Solmi umpisolmulla pipon päätöslanka renkaiden pahvien välistä.

Revi pahvirenkaat pois ja siisti.
(Kaksivärisen tupsun saa, kun käyttää kahta eri väristä lankaa.)


Lankoina ikivanha Sokos Rosella (100% akryyli) ja Ibiza (?) (65% polyakryyli, 35% viskoosi)
Puikkoina 8 milliset pyöröpuikot

lauantai 14. marraskuuta 2009

Apulanta @ Klubi, Tku, 13/11/09

Kokonaisuudessaan ihan hyvä keikka ja taattua Apulantalaatua.
Mitä nyt Toni sekoili hiukan sanoissa (mahtoiko laulaa yhtään biisiä täysin oikein?).
Pieniä teknisiä vikoja.
Prkleen 30+ -naiset, jotka parin juoman jälkeen kadottavat kaikki kohteliaisuussäännöt, tönivät, tuuppivat, änkevät eturiviin eivätkä todellakaan pyydä anteeksi.
(Vetoomus pystyyn: vanhoille kurpille omat keikkansa tai keikka-alueensa.)

Mutta seura oli hyvää ja Apulanta soitti myös toivebiisejä.