lauantai 31. tammikuuta 2009

Repeatilla jälleen

Sitä tuntee itsensä niin aikuismaiseksi, kun kuuntelee välillä jotain muuta kuin valtavirtarockia.
Vai olenko se vain minä..?

Tuomo

perjantai 30. tammikuuta 2009

Maailman tyhmin isä


Ainoa ongelma on se, että onnea ei voi hankkia.
Jos ei synny onnelliseksi, ei koskaan tule onnelliseksi.
Minä en ainakaan ole koskaan tavannut ketään täysjärkistä,
joka olisi elänyt ensimmäiset viisitoista vuotta elämästään onnettomana
ja löytänyt sitten onnen.
Se ei ole mahdollista, ellet sitten ole niin vähä-älyinen,
että uskonlahkot tai masennuslääkkeet tekevät sinut onnelliseksi.
Silloin olet tietenkin turvassa ja saat synninpäästön.
Mutta jos olet niin kuin minä, yksi niistä, jotka eivät syntyneet onnellisiksi,
voit vain opetella elämään epäonnen kanssa ja huomata siinä tasoeroja.
Toiset päivät ovat sinulle vähemmän onnettomia kuin toiset.
Ja se on ihan oikei elämä. Se on minun elämäni.
Minä en aio tulla onnelliseksi. Minä en edes yritä etsiä onnea.
Minulle on ihan sama, koska tiedän, ettei sitä voi löytää.
Eikä sillä ole mitään väliä, etsitkö sitä itsestäsi vai toisista ihmisistä.
Jos sitä ei ole, sitä ei koskaan tulekaan.


Mikael Torfason - Maailman tyhmin isä

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Keskiviikkoa ja torstaita

[Koulua.]
[Koulusta.]

Opiskelijakääretorttu
[Ei kuvaa, ehdin syödä tortun. Mums.]

2 kananmunaa
~ 2 dl sokeria
himpun vanilliinisokeria
~ 2 dl vehnäjauhoja
himpun kaurahiutaleita
~ 1/2 dl maitoa

1. Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi

tai niin kauan kuin käsivispilällä jaksaa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vaahtoon hellästi sekoittaen*.
3. Lisää maito, kun muistat ja sekoita hellästi*.
4. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 6 minuuttia.
5. Sokeroi toinen leivinpaperi kevyesti ja kippaa lämmin
taikinalevy siihen päälle.
6. Levitä puoli purkillista vadelmahilloa täytteeksi.
7. Rullaa ja syö heti kokonaan yksin.

* Ei kyllä haittaa, vaikka vatkaisikin.

Oli makeaa, vaatii jotain muuta..
*syö sormin dippikastiketta ja fiilistelee 3 doors downin Landing in Londonia*

tiistai 20. tammikuuta 2009

Mielikuvitusmatkalla

Suljen silmäni ja tunnen nenässäni viileän merituulen tuoksun.
Ei ole kuitenkaan kylmä.
Seison Skotlannin nummilla mäen päällä.
Tuuli tuivertaa punaisia, pitkiä ja sopivan kiharia hiuksiani sekä vaaleaa liehuvaista mekkoani.

Jostain kaukaa kuuluu maagisesti soiva laulu:
David Arkenstone - The Dragon's breath


+ Viikonlopun jumitusbiisi:
Happoradio - Puhu äänellä jonka kuulen
Tämän päivän jumitusbiisi:
Full moon - The black ghosts

torstai 8. tammikuuta 2009

Keskiviikkona

Pohja:
4 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl suolaa
1 dl öljyä
3 kananmunaa
4 dl vettä

Täyte:
hunajamarinoituja kanasuikaleita
currya
kikkomania
sweet chili saucea
valkosipulituorejuustoa

Päällinen:
2 dl kermaa
1 kananmuna
(+ juustoraaste, jos muistaa)

1. Paista ja mausta täyte
2. Sekoita pohja-aineet, anna olla hetki
3. Soita paniikissa äidillesi ja kysy, kuuluuko taikinan olla näin löysää
4. Kaikki ok, kyllä kuuluu
5. Levitä pohja-aineet leivinpaperin päälle pellille
6. Levitä täyte pohjan päälle
7. Kaada päällinen kaiken päälle
8. Paista 35 minuuttia 225 asteessa
(9. Ja lisää se juustoraaste jossain välissä)

Ruokamusiikkina:
Amélie - J'y suis jamais allé

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lomatekemistä ja -oleilua

Lukemista:
Ylärivi: Kaksi Veli-lehteä, Trendi ja Deko
Alarivi: Täydellinen ruumis (Robert Irwin), Sähkökissa (Torey Hayden),
Uusikuu ja Houkutus (Stephenie Meyer)
+ Tyttö ja helmikorvakoru (Tracy Chevalier)
Sudenkorennon lento (Martin Page)
Leffassa:
Musiikkia: