tiistai 28. huhtikuuta 2009

Jumitusta ja hajotusta

Tylsä hetki.
Miljoona ideaa tekemisen suhteen.
Puolilta katkaistaan siivet heti alkuunsa.
Loput jää toteuttamatta.
Niin se vain menee.
P.S. Mistä löytää elämäänsä pointin?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Wtf-pingviini ja muutama muu juttu

Wtf-pingviini, joka päätyy kenties johonkin.
Tutustuin häneen kesken kokouksen.

Piti piirtää voima-kuvia.
Piirsin pöydällä olevan tulppaanini.
Parsakaalipää. Kuulemma.
Köynnöstä leikellyissä farkunlahkeissa.

Musiikkia

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Erilainen lauantai

Tämä oiva kartta apunani lähdin aamulla kohti Sauvon koulua.
Kartalta tipahdin jo ensimmäisen käännöksen jälkeen ja ajelin hämmennyksissäni maisemareittiä.
Mutta löysin hidastetöyssyn ja perille!
Aiheena oli Sauvon koululla järjestettävä pajapäivä ja tehtävänä valvoa kankaanpainopajaa.
Näitä syntyi iso kasa!
Buzzzzz~!
Takaisin tullessa teki mieli vain kierrellä, joten ajelin päämäärättömästi ympäriinsä ja käännyin tiehaaroista, jos tuntui siltä.
Päädyin Angelniemen(?) lossirantaan evässämpylälle.
Vesi oli kyllä pirun kylmää vielä.
Illan uutuustestauksena:
Deep Insight

torstai 16. huhtikuuta 2009

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Värjäilyä

Värjäilin mammalta perittyjä pitsijuttusia.
Oikeanpuolimmaiset oli alunperin haaleankeltaisia,
vasemmanpuoleiset ihan pellavan (sellainen haalea) värisiä.


Värjäsin myös hiukseni. (Viva Colour mousse - Sävy 64, mahonkikupari)
Tuloksena: punertavat otsa, niska, korvat sekä vasen silmämuna ja oranssit hiukset.
Ja ilmeiden perusteella minun kuuluisi olla Uudenkaupungin suljetulla osastolla..

Päivän biisinä:
Inner Circle ja Sweet (A la la la la long)

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Näyttötyötä ja kuvakollaasi

Itsevärjättyjä kangaskasseja, joissa itse suunniteltu ja painettu kuva.
Vasemmanpuoleinen kassi (homeinen vispipuuro) värjätty Dylon Universal -värillä pesukoneessa.
Oikeanpuoleinen (anilliini) värjätty koulussa kattilassa.




Käytiin kavereiden kanssa katsomassa Monsters vs Aliens (3D, enkuksi, ilman tekstitystä - ja ymmärsin!)
ja taisin hiukan rakastua Bobiin...

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Toveripäivät @ Eurajoen kristillinen opisto 05/04/09

Oli Toveripäivä (luokkakokous) Eurajoen kristillisessä opistossa.
Oih ja voih niitä ihania muistoja neljältä kuukaudelta..


Kuvataidelinjalaiset olivat tehneet päärakennuksen yläaulaan pääsiäisaiheisen näyttelyn.
Ihan kivoja töitä, mutta meidän näyttely oli kyllä joskus silloin parempi.. ;)

[Matkamusiikkina: Elastinen - Kuume]

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Aivomyrsky @ Ideapark, Lempäälä, 03/04/09

Aivomyrsky eli reilu tuhat opiskelijaa sekä järjetön määrä unelmia ja ideoita.
Jo viitenä vuonna, tänä vuonna Lempäälän Ideaparkissa, järjestetty innostamisen ja positiivisen energian levitystapahtuma. (Suosittelen!)


Toivo Sukari kertoi, miten pitää itse uskoa unelmiinsa, jotta niillä olisi oikeasti mahdollisuus toteutua.
Mies taitaa tietää, mistä puhuu, sillä Ideapark alkoi unelmasta..

"Lama ei ole uhka, lama on mahdollisuus!" Näin julisti Marco Mäkinen viihdyttävässä puheenvuorossaan.
Suomalaiset alkavat kuulemma toimia vasta sitten, kun Neuvostoliiton tankkerit hyökkäävät. Mutta kun suomalaiset toimivat, hommat hoituvat hyvin ja nopeasti. Joten action!


Monkey Businesslaiset Ville ja Tatu ihanan keltaisissa pöksyissään.
Tehdään maailmasta hiukan keltaisempi ja hauskempi paikka.


Monkey Business -workshopissa kokeiltiin, miltä tuntuu, kun kaveri vastaa ehdotuksiin aina "Ei!" Entä jos joskus vastaisikin "Joo", "Joo, koska.." tai "Joo ja.."? Hulvatonta menoa, ryhmähyppelyä, letkajenkkaa etu- ja takaperin sekä outoja videoita unelmien toteutumisesta.

Duudsoneiden Jarno kertoi Aivomyrskyn lopputapahtumassa, mistä kaikki alkoi, mitä se vaati ja missä tällä hetkellä ovat. Jokseenkin hämmentävää nähdä Duudsoneista myös virallinen ja asiallinenkin puoli.
Mikään ei oo mahrotonta ja jätkät taitavat olla joka tilanteessa rautaa!

Workshop ykkösessä keskusteltiin oman yrittäjyyden ja franchising-yrittäjyyden eroista. Kysymyksiin vastailemassa olivat CTRL-merkin Timothy Kühn ja Vila:n Suvi Virtanen. Täyttä asiaa ja kyllähän sen sisäisen palon ja halun tehdä asiaa sieltä puheesta löysi, jollei ihan suoraan, niin ainakin rivien välistä - tai ihan vain äänessä kuultavasta innostuksesta.

Koko tapahtuman pääpointteina oli näin tiivistetysti:
- uskokaa unelmiinne
- jos kaverit sanovat ei, uskokaa silti unelmiinne
- älkää pelätkö pyytää apua, kukaan ei pärjää yksin
- unelmoikaa lisää
- pitäkää hauskaa

Kuvakollaaseja




The Ultimate Jumitusbiisi:
Coldplay - Yellow