Sanatunneleiden yläpuolella, maanalaisten kirjavaraston käytävän nurkassa mahtava ja virtaviivainen ajatus liukuu hiljalleen pysähdyksiin. Se nyökkii ja keinahtelee verkkaisessa tapahtumavirrassa, jonka saavat aikaan satunnaiset kirjastovirkailijat ja tutkijat. Sen suu, täynnä Occamin partaveitsiä ja pahantahtoista harkintaa, avautuu ammolleen ja napsahtaa kiinni. Kidukset, viilletyt ellipsit, paisuvat ja aukeavat. Ludoviciaanin silmä on tyhjänmusta nolla, mustepisara, pimeä aukko, joka on uponnut syvälle maailmaan. Ajatushai näyttää kuuntelevan, tai miettivän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti